Insights: Kesän ulkomaanmatkojen huippukausi

Kalenterissa on kohta kesäkuu, mikä merkitsee SOS Internationalille kesämatkailukauden alkua.

Kesä 2018

Kesä-, heinä- ja elokuussa 2018 SOS International käsitteli yli 51 000 vahinkotapausta. Tapaukset liittyivät ennen matkaa, matkan aikana ja matkan jälkeen tarjottuihin palveluihin, joita olivat esimerkiksi lääketieteellinen ennakkoarviointi ennen matkaa, kiireelliset vahinkotapaukset matkan aikana sairastumiseen tai tapaturmaan liittyen sekä korvausten hakeminen matkan päättymisen jälkeen.

Tänä samana ajankohtana hälytyskeskukseen tuli yli 132 000 yhteydenottoa ja siellä käsiteltiin yli 33 000 vahinkotapausta, joissa matkailija oli sairastunut tai joutunut tapaturmaan ulkomailla. Näistä tapauksista noin 10 % liittyi suomalaisiin matkailijoihin.

47 % kaikista tapauksista tapahtui heinäkuussa, joka on aina kesän vilkkain kuukausi. Viime kesän kiireisin ajankohta oli viikko 29, jolloin ilmoitettiin yli 3 800 uutta vahinkotapausta. Espanja, Turkki ja Kreikka ovat edelleen pohjoismaisten matkailijoiden suosituimmat kesälomamatkakohteet.

Näyttääkö grafiikka oudolta? Avaa sivu toisella selaimella, esim. Chrome.

Kesän 2019 huippukautta koskevat odotukset ja valmistelut

Matkahätäpalveluita tarjoavassa hälytyskeskuksessa kesän huippusesonkiin valmistautuminen alkaa jo talvella. Vahinkotiedot, kuten tapaustyypit, maat, kansallisuudet ja edellisen kesän huippukauden kokemukset muodostavat puitteet hälytyskeskuksen toiminnan mukauttamiselle ja optimoinnille.

Kaikki hälytyskeskuksen työntekijät kertaavat esimerkiksi kaikkein yleisimpien vahinkotapausten, kuten turistiripulin, käsittelytavat, ja he keskustelevat tapausten käsittelemisestä eri tiimeissä.

Lisäksi hälytyskeskus lähettää myös tänä vuonna työntekijöitä Turkkiin kesän ajaksi avustamaan paikallisia työntekijöitä tapausmäärän kasvaessa. Kun paikan päällä on SOS Internationalin omat palvelukoordinaattorit, olemme askeleen edellä akuuteimmissa ja haastavimmissa tapauksissa.

Ilmasto- ja ympäristötietoisuus voi vaikuttaa matkustamiseen

Viime kesän hyvä sää, yleisesti lisääntynyt tietoisuus lentomatkustamisen vaikutuksesta ympäristöön sekä ilmastotietoisuus ja monissa Pohjoismaissa jalansijaa saanut niin kutsuttu lentohäpeä voivat johtaa siihen, että monet pohjoismaalaiset valitsevat kesänloman vieton kotimaassa pitkien lentomatkojen sijaan.

Matkailijan tulee ottaa huomioon, että Pohjoismaissa matkustamista koskevat eri säännöt kuin muualla Euroopassa. Jos sairastut tai joudut tapaturmaan lomamatkalla jossakin Pohjoismaassa, kuulut pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen piiriin. Tämä tarkoittaa, että sinua koskevat samat ehdot kuin matkustusmaan kansalaisia, samalla tavalla kuin sinisen sairaanhoitokortin osalta muualla Euroopassa.

Suosittelemme kaikille matkavakuutusta, joka kattaa sellaiset sairastumiseen tai tapaturmaan liittyvät kulut, jotka jäävät pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen ulkopuolelle, kuten tilanteet, joissa omaiset täytyy kutsua paikalle

 

Eniten vahinkoilmoituksia tulee Espanjasta, Kreikasta ja Turkista.

Espanja

Espanja on useiden vuosien ajan kuulunut maihin, joista SOS International saa eniten vahinkoilmoituksia, ja odotamme pohjoismaisiin matkailijoihin liittyvien vahinkotapausten määrän olevan suuri Espanjassa myös tänä vuonna.

Viime kesän kiireisimpänä kautena Espanjasta ilmoitettiin yli 21 % kaikista pohjoismaisten matkailijoiden vahinkotapauksista. Ne koskivat kaikkia ikäryhmiä, mutta 0–19-vuotiaita lapsia koskevia tapauksia oli hieman muita enemmän, lähes 36 %. Syynä tähän voi olla se, että Espanja on lapsiperheiden suosima lomakohde kesän huippukauden aikana.

Suomalaisia matkailijoita koskevat vahinkotapaukset muodostivat noin 11 % kaikista kesäkuukausina Espanjasta ilmoitetuista tapauksista.

Hälytyskeskuksessa on havaittu, että Espanjasta ilmoitettavien vahinkotapausten määrä on noussut 17 prosentilla vuosina 2016–2018, joten Espanja on edelleen suosittu lomakohde.


Lue lisää: Turvallisuus matkustettaessa Espanjaan

Lue lisää: Ole tarkkana eurooppalaisen sairaanhoitokortin kanssa Espanjassa

Kreikka

Kreikka on pohjoismaisten matkailijoiden suosima kesälomamatkakohde, ja sieltä on jo useiden vuosien ajan ilmoitettu SOS Internationalille toiseksi eniten vahinkotapauksia kesän vilkkaan lomakauden aikana.

Kesän 2018 huippukauden aikana Turkki kuitenkin ohitti Kreikan vahinkotapausten määrässä, ja Kreikasta ilmoitettavien vahinkotapausten määrä on nyt kolmanneksi suurin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Kreikasta ilmoitettavien tapausten määrä olisi laskenut. Se on sen sijaan noussut 10 prosentilla vuosina 2016–2018. Suomalaisia matkailijoita koskevat vahinkotapaukset muodostivat noin 13 % kaikista kesäkuukausina Kreikasta ilmoitetuista tapauksista.

Kreikan osalta naisten määrä on tapaustilastoissa hieman suurempi, 56 %, miesten osuuden ollessa 44 %.

Lue lisää: Turvallisuus matkustettaessa Kreikkaan

Turkki

SOS International on havainnut, että Turkista ilmoitettujen vahinkotapausten määrä on laskenut viime vuosien aikana. Vuosina 2015–2017 tapausmäärä laski 51 %.

Kesän 2018 huippukauden aikana Turkista ilmoitettujen vahinkotapausten määrä kuitenkin nousi jälleen, joten Turkki on tällä hetkellä maa, josta tapauksia ilmoitetaan toiseksi eniten kesän vilkkaan matkustuskauden aikana. Lähes 13 % kaikista vahinkotapauksista tämän ajanjakson aikana ilmoitettiin Turkista, ja vahinkotapausten määrä on noussut 28 prosentilla vuosina 2017–2018.

Suomalaisia matkailijoita koskevat vahinkotapaukset muodostivat noin 11 % kaikista kesäkuukausina Turkista ilmoitetuista tapauksista.

Turkki on lapsiperheiden suosima matkakohde kesän huippukauden aikana, ja vahinkotapauksista 39 % koski 0–19-vuotiaita lapsia.

Lue lisää: Turvallisuus matkustettaessa Turkkiin

Muita hyviä neuvoja

Insights: Kesän automatkat ja tiepalvelut ulkomailla

Kesän tulo tarkoittaa automatkojen lisääntymistä. Kesälomakausi on lisäksi vuoden kiireisintä aikaa SOS Internationalille muun muassa siitä syystä, että autoissa ilmenee usein ongelmia ulkomaanmatkan aikana.

Lue lisää: Kesän automatkat ja tiepalvelut ulkomailla

Turvallisuusasiantuntijan vinkit turvalliseen hotelliyöpymiseen

Olet juuri saapunut hotelliin pitkän lentomatkan jälkeen ja olet innokas aloittamaan loman.

Turvallisuusasiantuntijamme suosittelee kuitenkin, että käytät hetken hotellin arvioimiseen turvallisuusnäkökulmasta ja ryhdyt tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta voit tuntea olosi turvalliseksi hotelliyöpymisen aikana.

Lue lisää: Turvallisuusasiantuntijan vinkit turvalliseen hotelliyöpymiseen.

Ota yhteyttä

Tarvitsetko kiireellistä apua matkan aikana?

Ota yhteyttä SOS Internationalin hälytyskeskukseen numeroon 
+358 (0)9 25 27 11 60.

Minulla on muuta kysyttävää.

Your browser language is different from the chosen site language. Please choose your preferred language below!