Autolla kesälomareissulle ulkomaille – mitä tulee pitää mielessä?

Moni Suomalainen varmasti odottaa reissuun pääsemistä pitkän poikkeusajan jälkeen, ja vallitsevassa pandemiatilanteessa oma auto tuntuu usein turvallisimmalta matkustusvälineeltä. SOS International ennustaa, että ulkomailla sattuneita tie- ja hinaustapauksia tuleekin olemaan jo hieman enemmän kuin edellisvuonna.

Todennäköistä on, että kotimaanmatkailu korostuu vielä tänä kesänä ja matkustus erityisesti Keski-Eurooppaan on vielä maltillisempaa. Tilanne kuitenkin elää koko ajan. Pohjois- ja Baltian maat ovat yleensä ensimmäisiä kohteita, jonne omalla autolla lähdetään matkaan. Vaikka matkustusrajoitteita pikkuhiljaa helpotetaan ja omalla autolla matkustaminen Euroopassa on teknisesti mahdollista, on matkailijoiden kuitenkin hyvä muistaa, että muissa maissa voi olla tiukemmat rajoitukset ja karanteenimääräykset kuin Suomessa.

Mitä tulisi huomioida?
On tärkeää ottaa huomioon, että matkan varrella ja kohteessa palvelut eivät välttämättä ole vielä normaalilla tasolla. Ravintolat eivät välttämättä ole auki, tai aukioloaikoja on rajoitettu, joten taukopaikkaan tai kohteeseen saapuminen on hyvä suunnitella etukäteen. Jos matka tyssää ulkomailla voi tilapäismajoituksen löytäminen ja erityisesti kotimatkan järjestely olla hankalaa vallitsevien matkustusrajoitteiden takia.

Ennen matkalle lähtöä onkin tärkeä selvittää kauttakulkumaiden ja kohdemaan matkustusrajoitteet, mahdolliset karanteenimääräykset sekä vaatimukset koskien koronatestitodistuksia ja rokotustodistuksia. Matkan aikana on hyvä pysyä tilanteen tasalla ja tarkistaa viranomaisten tiedotteet muuttuvien rajoitusten varalta – pandemiatilanne elää yhä ja voi muuttua äkillisestikin.

Autamme autoilijoita kaikkialla Euroopassa
Yhteistyökumppanimme ympäri Eurooppaa ovat tänäkin kesänä apunamme ulkomaan tapauksissa ja toimivat oman alueensa asiantuntijoina. Verkostomme Euroopassa on kuitenkin myös pandemian ja paikallisten määritysten rajoittamat, ja esim. korjaamojen odotusajat voivat olla normaalia pidempiä ja vuokra-autojen saatavuus huono. Teemme kuitenkin aina kaikkemme auttaaksemme pulaan joutuneita asiakkaitamme.

Palvelukeskus ja verkosto valmiina kesään
Mikäli matkalla kuitenkin käy onnettomuus tai ajoneuvo hajoaa – on SOS International valmiina auttamaan, kuten aina. Helsingin palvelukeskus on täydessä valmiudessa tulevaan kesään ja henkilöstöresursseja on saatu hyvissä ajoin vahvistettua. SOS Internationalin verkosto kotimassa ja ulkomailla on myös varautunut kovaan kysyntään. Näin varmistamme, että asiakkaamme saavat apua ja pääsevät jatkamaan matkaa mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti.

Ota yhteyttä

Tarvitsetko kiireellistä apua matkan aikana?

Ota yhteyttä SOS Internationalin hälytyskeskukseen numeroon 
+358 (0)9 25 27 11 60.

Minulla on muuta kysyttävää.

Your browser language is different from the chosen site language. Please choose your preferred language below!